Tervehdys pitkästä aikaa! Mahtava vuosi takana

Hei kalaset!

Pahoittelen ensinnäkin blogin hiljaiselämää. Veikkaan, että jokainen blogin aloittaja kokee sen ihan rehellisen motivaation puutteen, vaikka halua asioiden jakamisesta lukijoiden kanssa ei puutu. Joskus vaan käy niin että parin päivän tauko muuttuu viikkojen hiljaiseloksi. Sellainen masiina oilisi hemmetin kätsy, joka muuntaisi ajatukset tai päivän kulun suoraan tekstiksi. Illan päätteeksi ei muutaku "send" ja uusi blogiteksti luettavissa. Sellaista ei vaan valitettavasti ole joten näpy näpy!

Ensimmäinen vuoteni Merenneito Riiana on takana päin. Pakko sanoa, että olen ylpeä itsestäni. Olen hypännyt pelon rajan yli uskalluksen puolelle ja tehnyt riskeistä huolimatta jotain sellaista josta kerrankin nautin täysin rinnoin. On tullut vietettyä unettomia öitä, ollut pettymyksiä (karvaitakin),kolottavia lihaksia, tippuvaa tukkaa, repeileviä pyrstöjä, tuhottoman paljon tunteja omasta pussita pois, mutta huolimatta kaikesta ikävästä olen edelleen niin tarmoa, intoa ja onnea täynnä eikä lannistumisen merkkejä ole. Olen suunnattoman kiitollinen kaikille, jotka tukivat ja auttoivat minua eteenpäin vuonna 2014.


Imatran Kylpylän Taikametsä, toinen kotini


Kiitos Imatran Kylpylä sekä Imatran Kylpylän ihana henkilökunta, jotka ovat pitäneet tästä merenneidosta sekä merenneidon turvallisuudesta erittäin hyvää huolta. Kiitos, että saan työskennellä teidän kanssanne yhä! Olen saanut teiltä paljon.






Minä ja Jussi vuoden vaihteessa Rovaniemellä, jossa meillä oli mahti keikka Nerissan kanssa
Kiitos puolisoni Jussi ehtymättömästä avun lähteestä oli kyseessä mitä tahansa. Siitä, että olet tukipilari, avustaja, kantaja, kuski, manageri ja kaikkea muuta. Olet oikea merenneidon aarre!
Kiitos myös upeille upeille vanhemmilleni, jotka ovat jaksaneet osoittaa tukeansa tyttönsä hullun kuriselle idealle <3

Assari-Emilia ja kirjottaja itte. Ei paljoo hymy hyydy!
Mermaid transport
Kiitos kaikille avustajille Emilia, Anna-Maria, Elisa, Mannu ja kumppanit, jotka ovat olleet keikoilla/kuvauksissa auttamassa kun jalat on vaihtuneet pyrstöön. Teidän apu on ollut korvaamatonta. Tahdon kiittää etenkin Emiliaa treeniseurasta, avusta ja kameran takana oleskelusta.





Kiitos Merenneito Nerissalle, sielunsiskolleni, kenen kanssa merenneitoilu on aina paljon aurinkoisempaa. Kaikki ne jaeutut surut, ilot, neuvot ja elämän pyörteet. Ihanaa kun olet olemassa!




Jussi bts-kameran takana
Juhani Väihkösen valokeilassa Sukellus-Areenalla marraskuussa 2014
Kiitos minun kanssa yhteistyötä tehneille kuvaajille. Olette osana luomassa ja levittämässä ripausta taikaa maailmaan. Ilman teitä ei olisi upeita kuvia ja videoita. Kiitos Juhani Väihkönen, Mika ja Mikko Saareila, Jere Parviainen, Tinja Salmi, Aki Pitkänen, Jussi Varis, Joonas Lahtinen ja monet muut. Kiitos Sami Summo Pulkkinen myös upeasta logosta, joka on hieman erilainen taidon näyte, mutta tärkeä keulamerkki.





Rovaniemen keikalta. Osallistuja määrä hipoi lähes 200 henkeä! Huippua! :) 
Kiitos kaikille asiakkailleni, keiden kanssa olen päässyt tekemään tapahtumia vuonna 2014. On ilo työskennellä teidän kanssanne ja te olette toimintani tärkein pilari. Kiitos myös lukuisat seuraajat, fanittajat, kanssaihmiset, jotka olette olleet kiinnostuneita, jakaneet kuvia/videoita, puhuneet ja ottaneet kantaa. Ilman teitä ei olisi Merenneito Riiaa!






Kiitos vielä Ilta-Sanomat, Radio Nova, Etelä-Karjalan Iskelmä radio, Yle Puoli7, Lappeenrantalainen, Imatralainen, Etelä-Saimaa ja monet muut media tahot sekä toimittajat, jotka olette jakaneet tarinaani eteenpäin ja tehneet minut kuulluksi.



Kiitos kaikille jotka olivat osa vuotta 2014. Ketään teistä en jättäisi pois ja läsnäolonne on tehnyt minut erittäin onnelliseksi <3 ISO KIITOS JA NÖYRÄ KUMARRUS

Katseet kohti alkanutta vuotta 2015. Kesällä luvassa paljon hauskaa ja suuuuria asioita :)

Kommentit

Suositut tekstit